sunnuntai 11. tammikuuta 2009

ÄLÄ RUOKI LAMAA


Bob Helsinki on erittäin hyvä luomaan ilmiöitä yhteiskunnallisista asioista. Milloin paviaaneista, milloin yhdysvaltain presidentinvaaleista. Ja nyt aihe on niinkin läheinen kuin lama.

Asiahan on ihan oikein ja onhan se hyvä, ettei kaikki vain pelottele ja varoittele. Bobin ja kumppaineiden viestit ovat oikein. Tarkoitushan ei ole ollut pelastaa maailmaa lamalta. Vaan rauhoitella ja antaa tietoa.

Mielestäni hatunnoston arvoinen kampanja.

ASU KONTISSA NARINKKATORILLA



Törmäsin tänään iltapäivällä Narinkkatorilla tempaukseen, jossa Rustholli-niminen remonttifirma remontoi Kamppin edustalle konttiin kaksiota. Remonttimiehet olivat vapaalla (tietenkin), joten en nähnyt mitä siellä tapahtuu. Remonttia voi kuitenkin seurata livenä netissä (mielenkiintoista?!)

Remontoidun kontin voi kuulema huutaa itselleen käyttöön remontin päätyttyä yhdeksi vuorokaudeksi huuto.netistä.

Kuullostaa ihan hauskalta pläjäytykseltä. Saa nähdä millainen kämppä tuosta syntyy. Aika alkutekijöissään oli vielä tänään, mutta kontin ikkunoissa oli pohjapiirros joka näytti ihan oikean asunnon pohjalta, vaikkakin aika tehokkasti on neliöitä saatu käyttää.

Google haku vie yhtä paljon energiaa kuin veden keitto

Nelosen sivuilta bongasin tälläisen uutisen. Tai eihän tämä sinänsä mikään aivan uusi asia ole, sillä onhan jo pitkään ollu tiedossa, että netissä surfailu tuottaa hiilidioksiidipäästöjä. Siksi käytän välillä mustaa googlea.

Kahden Google-haun tekeminen tuottaa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin teeveden kuumentaminen kiehuvaksi, paljastaa tuore tutkimus. Tutkimuksesta kertoi brittilehti Times verkkosivuillaan.

Syynä suuriin hiilidioksiipäästöihin on Googlen valtavat tiedonkäsittelykeskukset, jotka vaativat hirveästi energiaa. Eli kysymys on nyt lähinnä enemmän siitä, miten paljon Google käyttää engergiaa, eikä siitä kuinka paljon yksittäinen käyttäjä.

Wissner-Gross niminen tutkija on tehnyt laskelmia myös muun internetinkäytön hiilidioksidipäästöistä. Yksinkertaisen verkkosivun selaaminen tuottaa noin 0,02 grammaa hiilidioksidia sekunnissa. Jos sivuilla on paljon kuvia tai animaatiota ja videoita, hiilidioksidin määrä kymmenkertaistuu.

Jonkun tutkimuksen mukaan nettisurffailu kuluttaa enemmän kuin lentoliikenne...

Rööperi - stadilainen versio Häjyistä


Iltalehti kirjoittaa ihan niinkuin itsekin arvioin, eli Tom Sjöbergin kirjan elokuvallinen dramatisointi muistuttaa kovasti Häjyjä. Toisaalta ei se juurikaan ole ihme, koska asialla on täsmälleen sama kaarti ja tämänhän he osaavat hyvin. Eikä se minua sinänsä haitannut, koska osasin odottaa.

Mielestä Rööperi on hyvä elokuva, suomalaisittain. En tiedä olisiko esim. Jerry Brookheimer osannut tehdä tätä yhtään paremmin. Menkää ihmeessä katsomaan.

Hauska Heineken mainos

PoGo - polaroidin uuudelleensyntyminen

Polaroid oli aikoinaan mullistava juttu kameramarkkinoilla. En tiedä onko Pogo sitä, mutta ainakin se on mielenkiintoinen. Sinänsä myös hieno juttu, että hivenen vaikeuksissa ollut Polaroid on onnistunut tuomaan jotain uutta markkinoille.

CES 2009 tapahtumassa Las Vegasissa esitelty kamera, jossa on sisäänrakennettu printteri kiinnostaa ainakin minua. Hinnaksi on ilmoitettu alle sataa taalaa, joten kovinkaan suuresta investoinnista, ihan kirjaimellisesti ei ole kyse. 

Kamerasta saa tulostettua 2x3 tuuman kuvia. Kuvat tulostuvat muutamassa minuutissa ja jälki on kuulema parhaimillaan tyydyttävää. 

Joka tapauksessa tämä PoGo on kuitenkin minusta mielenkiintoinen ja tervetullut uutuus. Saa nähdä miten Polaroid saa homman markkinoitua, sillä sehän yleensä ratkaisee asian.